-
Lähienergialiiton uutiskirje 5/2018: Vuoden lähienergiaratkaisu 2018 -kilpailu käynnistyi, Savosolarille historiansa suurin sopimus
Lähienergialiitto haluaa levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energian käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Toukokuu tarjosi mm. Fourdeg ja Parkkisähkö palkittiin WWF:n Climate Solver -kilpailussa, Maamme energia -ooppera sai loistavat arvostelut, ajankohtainen raportti ”Akkujen merkitys kasvaa: milloin, miten ja millä edellytyksillä? –suomalaisten toimijoiden näkemyksiä vuoden 2018 alussa” julkaistiin. Tulevia tapahtumia Vuoden 2020 asuntomessut ovat Tuusulan Rykmentinpuistossa. 7.6.2018 on Energiaa…
-
Tanskassa asutaan omien tuulivoimaloiden lähellä ja ennakoidaan lämpöpumppubuumia
Osallistuin yhteisöenergiahankkeen ”Co2mmunity – Co-producing and co-financing renewable community energy projects” (EU INTERREG BSR) opintomatkalle Tanskaan ja Pohjois-Saksaan maaliskuussa 2018. Samaan aikaan työn alla oli Smart Energy Transition -hankkeessa Puhdas kaukolämpö ja -jäähdytys -visio (in english). Niinpä tarkkailin matkalla erityisesti kahta asiaa: Miten lämpösektorilla etenee päästöjen vähentäminen? Ja toiseksi, millainen vaikutus paikallisilla energiayhteisöillä on energiamurroksen…
-
Yhteisöenergiaprojektien menestyksen avaimia ovat julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö sekä ruohonjuuritason yhteisöllisyys – oppeja Etelä-Tanskasta ja Pohjois-Saksasta
Kävimme uusiutuvan energian yhteisöenergiahankkeisiin liittyvän kehityshankkeemme ”Co2mmunity – Co-producing and co-financing renewable community energy projects” (EU INTERREG BSR) puitteissa tutustumismatkalla Etelä-Tanskassa ja Pohjois-Saksassa maaliskuussa 2018. Matkan tarkoituksena oli tutustua paikallisiin aktiivisiin yhteisöihin sekä niiden pohjalta tunnistaa hyviä esimerkkejä siitä, miten kansalaisia voidaan aktivoida ja auttaa yhteisöhankkeiden toteuttamisessa. Aloitimme matkamme Tanskasta Middelfartin kaupungista ja sen…
-
Energiayhteisöjen pioneeri Lumituuli Oy täytti 20 vuotta
Energiakeskustelussa ja päättäjien puheissa painotetaan kuluttajakeskeisyyttä ja energiayhteisöjä. Kuluneen 20 vuoden aikana kuluttajat ja kuluttajien muodostamat energiayhteisöt on jätetty seuraajan ja maksajan rooliin. Ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä, Suomen päästötavoitteiden täyttämisessä ja työllistämisessä kaikille suomalaisille on tarjottava yhtäläiset mahdollisuudet osallistua energiamurrokseen. Lumituuli Oy on tehnyt uraauurtavaa työtä 20 vuoden ajan suomalaisen, yhteisöllisen ja uusiutuvan energiantuotannon eteen. Energiakeskustelussa…
-
Aurinkoenergia nyt -tapahtumassa yhteisölliset ratkaisut ja kuluttajat keskiössä
Lähienergialiitto ja kansanedustajat Harri Jaskari, Jari Myllykoski, Johanna Karimäki järjestivät Aurinkoenergia nyt –tapahtuman 9.6.2016 Pikkuparlamentin kansalaisinfossa. Tapahtuma sisälsi paneelikeskustelun, paneeliin osallistuneiden yritysten toiminnan esittelyitä ja tuoreiden aurinkoenergiakirjojen esittelyt. Tapahtuman avasi kansanedustaja Johanna Karimäki kertomalla keskustelun tavoitteesta: ”Paneeliin kutsuttiin paljon yrittäjiä, jotta saamme hyvän kuvan aurinkoenergian nykyisistä mahdollisuuksista ja erityisesti mitä toiveita heillä on meille päättäjille”. Johanna…
-
Lähienergialiiton uusin jäsen Tuusulan Rykmentinpuisto: vuoden 2020 asuntomessualueesta nollaenergia-alue
Kesäkuussa Lähienergialiiton jäseneksi liittyi Tuusulan Rykmentipuisto -projekti, joka järjestää 50. asuntomessut vuonna 2020. Tuusulan kunnan ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen tavoitteena on kehittää vuoden 2020 Rykmentinpuiston asuntomessualueesta nollaenergia-alue. Noin kuuden hehtaarin kokoinen asuntomessualue sijaitsee entisen varuskunnan alueelle rakentuvalla Rykmentinpuiston asuinalueella, aivan Hyrylän keskustan tuntumassa. Asuntomessualue on osa suurempaa Rykmentinpuiston kokonaisuutta, ja koko Rykmentinpuiston alueelle tulee tulevaisuudessa…
-
Osallistaminen luo uutta bisnestä
Joukkorahoittaminen ei ole ainoastaan vaihtoehtoinen keino hankkia pääomaa projektiin. Se on ennen kaikkea oiva tapa osallistaa ihmisiä: yhteisöllistää ja innostaa. Onko osallistaminen vain mukavaa ja hyvämielistä vai onko sillä myös taloudellinen arvo? Reykjavikin joukkorahoitusseminaariin valmistautuessani kahlasin läpi kahta Britanniassa tehtyä tutkimusta ihmisten osallistamisesta tuulivoimaprojekteihin. Ensimmäisessä tutkimuksessa Walker ja Devine-Wright (2008) pyrkivät selventämään yhteisöllisten energiaprojektien…