-
YK:n ilmastokokouksessa energiasiirtymän vauhdittamisessa ei päästy yksimielisyyteen
COP29-ilmastokokouksessa saavutettiin sopu 300 miljardin dollarin ilmastorahoitustavoitteesta sekä 1 300 miljardin dollarin kokonaisrahoitustavoitteesta. Fossiilisista polttoaineista irtaantumisen globaalista seurantamenetelmästä sopiminen jää tulevien ilmastokokousten varaan. Neuvottelut kansainvälisistä markkinamekanismeista saatiin viimein päätökseen. Azerbaidzhanin Bakussa pidetty YK:n COP29-ilmastokokous päättyi sopuun yli päivän yliajalla. Loppuvääntö käytiin kahdesta ydinkysymyksestä: rahoituksesta ja päästöjen hillinnästä. Kokous oli poikkeuksellisen vaikea. Kokouksessa onnistuttiin sopimaan uudesta, yhteisestä…
-
Oletko vaihtamassa öljylämmityksen fossiilittomaan vaihtoehtoon? Vielä vuosi aikaa toteuttaa remontti ELY-keskuksen avustuksella
ELY-keskus myöntää edelleen omakoti- ja paritalojen omistajille avustuksia öljylämmityksestä luopumiseen. Avustusta on myönnetty vuodesta 2020 lähtien yli 28 000 kotitaloudelle, ja tukea riittää vielä tuhansille. Viimeistenkin remonttien on oltava kokonaan valmiita elokuun 2025 loppuun mennessä, joten hankkeen suunnittelu ja avustuksen hakeminen kannattaa käynnistää jo nyt, jos haluaa varmistua avustuksen saamisesta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myöntää…
-
Ympäristöministeriö kehittää uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyä koskevaa lainsäädäntöä
Ympäristöministeriö on käynnistänyt hankkeen, joka valmistelee muutoksia uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyistä ja eräistä muista hallinnollisista menettelyistä annettuun lakiin. Lain tavoitteena on jouduttaa uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyitä ja eräitä muita hallinnollisia menettelyitä sekä parantaa muun muassa menettelyihin liittyvää neuvontaa. Muutoksen taustalla on uusiutuvan energian direktiivin muutos, RED III -direktiivi, joka pyrkii sujuvoittamaan uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyitä.…
-
EIR ja kahdeksan kumppanuuspankkia tarjoavat miljardin euron lainaohjelman suomalaisten pk-yritysten ja asunto-osakeyhtiöiden kestäviin investointeihin
Euroopan investointirahasto (EIR) on solminut sopimukset kahdeksan suomalaisen pankin ja rahalaitoksen kanssa, joiden tarkoituksena on tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä (pk-yrityksiä), pieniä mid-cap-yrityksiä ja asunto-osakeyhtiöitä. Sopimukset mahdollistavat noin miljardin euron lainarahoituksen hankkeille, jotka edistävät Suomen ilmastotavoitteita ja ympäristökestävyyttä. Takausten myötä kumppanuuspankit voivat tarjota parempia rahoitusehtoja, kuten alhaisempia korkoja. Käytössä olevien EIR-takausten ansiosta pankit voivat lisäksi…
-
Rakennuskannan perusparannussuunnitelman laatiminen käynnistyy
Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) tuli voimaan 28.5.2024. Ympäristöministeriö on aloittanut direktiivin toimeenpanon kansalliseen lainsäädäntöön. Ensimmäisenä hankkeena käynnistyy rakennusten perusparannussuunnitelman laatiminen. ”Haluamme tehdä rakennusten energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanotyötä tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on yhdessä löytää joustavat ja kustannustehokkaat keinot direktiivin kotimaiseen toimeenpanoon”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen. Perusparannussuunnitelmassa esitetään toimet, joilla rakennuskannasta tehdään päästötön vuoteen 2050…
-
Merituulivoiman nykytilaa ja kehityskuvia selvitetty
Ympäristöministeriön selvitys kuvaa merituulivoiman nykytilaa ja mahdollisia kehityskuvia, uusiutuvan energian kysyntää ja siirtoverkkojen kehittämistarpeita sekä merituulivoiman vaikutuksia muille merellisille toimialoille. Tuore kuva merituulivoiman kehityskulusta tukee Suomen merialuesuunnitelman päivitystä ja meren kestävää käyttöä. Uusiutuvalla energialla on tärkeä rooli puhtaassa siirtymässä ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Merituulivoimalla voidaan tulevaisuudessa tuottaa runsaasti uusiutuvaa energiaa myös vihreän vetytalouden tarpeisiin. Merituulivoiman…
-
Valtioneuvostolta periaatepäätös fossiilisesta lämmitysöljystä luopumisesta 2030 loppuun mennessä
Pääministeri Orpon hallitusohjelma kannustaa korvaamaan öljykattiloita kestävillä lämmitysmuodoilla. Suomen tavoitteena on saavuttaa vuositason nettopäästöjä koskevat tavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Fossiilisesta lämmitysöljystä luopuminen auttaa merkittävästi taakanjakosektorille vuodelle 2030 asetettujen EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamista kansallisesti. Valtioneuvosto teki 11.4.2024 periaatepäätöksen fossiilisesta lämmitysöljystä luopumisesta. Periaatepäätöksen taustalla on Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelma (RRP), joka on Suomen kansallinen suunnitelma EU:n elpymis- ja…
-
Uudet hankkeet kehittävät ympäristöön liittyvien lupamenettelyjen digitalisaatiota
Ympäristöministeriö on asettanut kaksi digitalisaatiohanketta, joilla pyritään edistämään hallitusohjelman mukaisesti ympäristöön liittyvien lupamenettelyjen sujuvoittamista. Tavoitteena on edesauttaa sitä, että asiointi ja lupien haku ympäristöasioissa toimisi ensisijaisesti digitaalisesti 1.1.2026 alkaen, kun uusi valtakunnallinen lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa valtion aluehallinnon uudistuksen myötä. ”Yhden luukun palvelujen digitalisaation koordinointi -hanke” (YLP Digi) ja ”Ympäristönsuojelun tietorakenteiden ja yhteentoimivuuden kehittäminen”…
-
Yhteenveto tarjolla olevista vihreän siirtymän investointituesta vuonna 2024
Tässä kirjoituksessa on yhteenveto TEM:n energiatuen uusista ehdoista, YM:n rakennetun ympäristön vihreään siirtymän valtionavustuksesta, LVM:n Liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien hankintatuen muutoksista ja TEM:n myöntämistä energia-alan investointituesta. Muutoksia energiatuen myöntämisen ehtoihin vuosina 2023-2027 Valtioneuvosto antoi 14.12.2023 asetuksen, jolla muutetaan energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2023–2027 annettua asetusta.. Asetus tulee voimaan 1.1.2024. Hallitusohjelman mukaan energiatuen myöntövaltuus olisi vuodesta…
-
Valtioneuvosto asetti uuden ilmastopaneelin – puheenjohtajaksi Jyri Seppälä
Valtioneuvosto asetti 9. marraskuuta uuden ilmastopaneelin kaudelle 2024-2027. Puheenjohtajaksi valittiin Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta. Ilmastopaneeli antaa lausuntoja ja tuottaa tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi. Ilmastopaneeliin nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Ilmastopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, jonka asema on määritelty ilmastolaissa. Lain mukaan paneelin tehtävänä on tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa sekä tunnistaa tietotarpeita ilmastonmuutoksen hillitsemisestä…
-
Sähköautojen latausinfra-avustukseen esitetään 9,5 miljoonan euron lisäystä
Hallitus esittää vuoden toisessa lisätalousarviossa asuinrakennusten latausinfra-avustukseen 9,5 miljoonan euron lisäystä. Eduskunta päättää lisätalousarvion hyväksymisestä myöhemmin tänä vuonna. ARAan on jätetty enemmän hakemuksia kuin määrärahoja on tällä hetkellä käytettävissä. Mikäli esitetty määrärahalisäys toteutuu, riittää avustusta uusille hakemuksille noin 6 miljoonaa euroa. Se riittää noin 400 hakijalle, ajallisesti arviolta vuoden loppuun saakka. Hakemus kannattaakin tehdä pian.…
-
Eduskunta hyväksyi rakentamisen päästöjä pienentävät ja digitalisaatiota edistävät lait
Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 rakentamislain. Uusi laki tuo ilmastonmuutoksen torjunnan kattavasti osaksi rakentamisen lainsäädäntöä. Laki myös sujuvoittaa rakentamista, vauhdittaa kiertotaloutta ja digitalisaatiota ja parantaa rakentamisen laatua. Rakentamislaki tulee voimaan 1.1.2025. Aiemmin eduskunta hyväksyi kokonaisuuteen liittyvät lait rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä, maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta ja rakentamisen pätevyyksistä. Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset tulevat voimaan 1.1.2024, mutta kunta…
-
Yli 27 800 pientalon omistajaa on hakenut avustusta fossiilisesta öljy- tai maakaasulämmityksestä luopumiseksi
Jo yli 27 800 pientalon omistajaa on hakenut ELY-keskukselta avustusta fossiilisen öljy- tai maakaasulämmityksen vaihtamiseen kestävämpään energiaan perustuvaan lämmitykseen viimeisen 2,5 vuoden aikana. Kaikista öljylämmitteisistä kotitalouksista avustusta on hakenut nyt noin viidennes ja kaasulämmitteisistä noin neljännes. ”Venäjän hyökkäyssodan käynnistämän energiakriisin keskellä on monen suomalaisen tilannetta helpottanut se, että heillä on ollut mahdollisuus vaihtaa öljylämmitys kestävämpiin…
-
EU-asetus nopeuttaa uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyjä – kansallinen soveltamisohje julkaistu
Vuoden 2022 lopulla voimaan tullut määräaikainen EU-asetus nopeuttaa uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyjä. Työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö ovat julkaisseet uusiutuvan energian lupa-asioita käsitteleville viranomaisille ohjeen asetuksen soveltamisesta. Euroopan komissio ehdotti marraskuussa hätätoimenpiteenä uusia toimia, joilla nopeutetaan kiireellisesti uusiutuvan energian käyttöönottoa. Tämän katsottiin voivan auttaa lievittämään eurooppalaisen energiakriisin vaikutuksia ja torjumaan Venäjän harjoittamaa energian käyttöä…
-
Ohje vihreän siirtymän hankkeiden etusijasta lupakäsittelyssä valmis
Ympäristöministeriö on julkaissut ohjeet vihreän siirtymän investointeja edistävien hankkeiden etusijasta lupakäsittelyssä. Aluehallintoviraston verkkopalvelusta löytyvät ohjeet on tarkoitettu sekä luvanhakijoille että aluehallintovirastoille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille. Toiminnanharjoittaja voi hakea hankkeelle etusijaa ympäristönsuojelulain mukaisten ympäristölupien ja/tai vesilain mukaisten vesitalouslupien lupakäsittelyssä aluehallintovirastoissa tietyin edellytyksin vuosina 2023—2026. Ohjeet aluehallintoviraston verkkosivulla. Etusijan tavoitteena on vauhdittaa lupahakemuksen käsittelynopeutta niin,…
-
Lähienergialiiton uutiskirje 11/2022: Suosittu asuinrakennusten energia-avustus jatkuu vuonna 2023, tukea tarjolla lähes 100 miljoonaa euroa
Lähienergialiitto levittää ymmärrystä suomalaisen uusiutuvan energin käytöstä mahdollisimman laajalle yleisölle. Joulukuu 2022 tarjosi mm. seuraavaa: Itämeren alueen kehittyvä vetytalous turvaa koko Euroopan energiamarkkinaa – Gasgrid kehittää Itämeren vetyverkkoa uusissa hankkeissa, Merus Power aktiivisuodattimien avulla kaksi tuulipuistoa liitetään sähköverkkoon Etelä-Afrikassa, EU hyväksyi uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyjä nopeuttavan asetuksen, Lämmityksen optimointi automatisoi sähkön säästön – ”Merkittävä leikkaus…
-
EU hyväksyi uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyjä nopeuttavan asetuksen – kansallista ohjeistusta tulossa tammikuussa
Euroopan unionin neuvosto käsitteli 19.12.2022 energiaministereiden kokouksessa määräaikaista asetusta, jolla nopeutetaan uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyjä. Asetus on nyt hyväksytty myös kirjallisessa menettelyssä, ja se tullee voimaan vielä tänä vuonna. Asetuksen toimenpiteitä sovelletaan puolentoista vuoden ajan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan, geopoliittinen tilanne ja korkeat energian hinnat ovat vahvistaneet tarvetta nopeuttaa energiatehokkuustoimia sekä uusiutuvan energian käyttöönottoa unionissa,…
-
Suosittu asuinrakennusten energia-avustus jatkuu vuonna 2023, tukea tarjolla lähes 100 miljoonaa euroa
Valtioneuvosto antoi 20.12.2022 asetuksen asuinrakennusten energia-avustusten jatkamisesta vuonna 2023. Asuinrakennusten energiatehokkuutta parantavia korjaushankkeita voidaan vuonna 2023 avustaa yhteensä 98,67 miljoonalla eurolla. Avustuksen ehdot säilyvät ennallaan. ”Energiatehokkaista rakennuksista hyötyvät kaikki. Energiakorjausten myötä säästetään energiaa ja rahaa, ja samalla myös asumisen päästöt pienenevät. Jokainen energiatehokkaaksi remontoitu rakennus tekee Suomesta myös energiaitsenäisemmän. Olen tyytyväinen, että suosittu avustus…
-
EU:ssa sopu 2030-ilmastotavoitteen jaosta jäsenmaiden kesken – Suomen päästövähennysvelvoitteeksi -50 %
EU:n jäsenmaat, Euroopan parlamentti ja komissio pääsivät alustavaan sopuun EU:n vuoteen 2030 saakka ulottuvan ilmastotavoitteen taakanjaon päivityksestä päästökaupan ulkopuolisilla aloilla. EU:n yhteinen, vuotta 2030 koskeva taakanjakosektorin päästövähennystavoite kiristyy 30 prosentista 40 prosenttiin. Päivitetyn asetuksen mukaan Suomen on vähennettävä päästökaupan ulkopuolisilla aloilla päästöjään vähintään 50 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Taakanjakoasetuksen kattamat keskeiset sektorit…
-
Maakaasulämmityksen vaihtajia tuetaan uudella avustuksella – fossiilisesta lämmityksestä luopuville tarjolla useita eri tilanteisiin sopivia tukimuotoja
Kaasulämmitteisten pientalojen omistajille tarjotaan nyt samankaltaista avustusta, jota öljylämmityksen vaihtajat ovat voineet hakea ELY-keskuksesta kahden vuoden ajan. Avustuksen jatkuva haku on avattu 18.10.2022, ja sitä voi hakea 7.4.2022 jälkeen syntyneisiin kustannuksiin. Uutta avustusta voidaan myöntää pientaloille, jotka on liitetty maakaasua kuljettavaan siirtoverkostoon. Suomessa arvioidaan olevan noin 4 000 avustuskelpoista kotitaloutta. Tukea voi hakea maakaasua…