-
Puhtaan energian ratkaisuja edistäville 13 hankkeelle yhteensä 72,6 miljoonaa euroa investointitukea
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 12 hankkeelle kansallisen elpymis- ja palautumissuunnitelman (RRP) mukaista investointitukea yhteensä 44 564 484 euroa. Lisäksi tukea myönnettiin 28 048 200 euroa Nordic Ren-Gas Oy:lle uuden energiateknologian suurelle demonstraatiohankkeelle. ”On hienoa, että puhtaan energian hankkeet etenevät eri puolilla Suomea, ja voimme näiden tukien avulla vauhdittaa siirtymistä puhtaampiin ratkaisuihin yhä ripeämmin ja…
-
Meriaura Energy toimittaa aurinkolämpölaitoksen Steyerbergin kuntaan Saksaan
Meriaura Energy Oy on solminut sopimuksen BürgerEnergie Steyerberg-Fermwärme eG:n kanssa aurinkolämpölaitoksen kokonaistoimituksesta Steyerbergiin, Saksaan. Noin 5,3 miljoonan euron arvoinen voimalatoimitus kattaa noin 13 700 m2 aurinkolämpölaitoksen sekä lämpövaraston kaukolämmön tuotantoon. Projekti on saanut investointitukipäätöksen mutta sopimus on ehdollinen rahoituspäätökselle sekä rakennusluvalle, joiden odotetaan varmistuvan syksyn 2024 aikana, aurinkolämpölaitoskokonaisuuden on suunniteltu valmistuvan vuoden 2025 aikana. Meriaura…
-
Valtava uusiutuvan energian kasvu vuoteen 2030 mennessä vastaa nykyisten suurten talouksien koko sähköntuotantokapasiteettia, tuoden maailman lähemmäksi tavoitetta kolminkertaistaa uusiutuvan energian määrä
Kansainvälisen energiajärjestö (IEA) Renewables 2024 raportin mukaan uusiutuvan energian kapasiteetti kasvaa maailmanlaajuisesti 5 500 gigawatilla, mikä vastaa Kiinan, EU, Intian ja Yhdysvaltojen nykyistä sähköntuotantokapasiteettia. Erityisesti aurinkoenergian odotetaan olevan merkittävä tekijä tässä kasvussa. Vaikka tavoite kolminkertaistaa uusiutuvan energian kapasiteetti on haastava, se on mahdollinen, jos hallitukset tehostavat toimiaan. Kasvava haaste on myös energian varastointi ja sähköverkkojen…
-
Yritysten ja kuntien vuotuinen energiankäyttö tehostunut 15 TWh
Energiatehokkuussopimuksiin liittyneet yritykset, kunnat ja kuntayhtymät ovat vuosina 2017–2023 tehneet yhteensä yli 27 000 toimenpidettä, jotka tehostavat vuosittaista energiankäyttöä noin 14,8 terawattituntia (TWh). Tehdyt energiatehokkuustoimet leikkaavat Suomen vuotuisia hiilidioksidipäästöjä yhteensä yli kolmella miljoonalla tonnilla. ”On hienoa, että sopimusten avulla on edelleen pystytty tehostamaan menestyksekkäästi energian käyttöä”, toteaa ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen. Vuosille 2017–2025 solmittuihin…
-
Energiavirasto kilpailuttaa tukea sähköisen liikenteen, biokaasun ja uusiutuvan vedyn jakeluinfrastruktuurille
Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti valtio myöntää tukea AFIR-asetuksen vaatimusten täyttämistä edistävän raskaita hyötyajoneuvoja palvelevan jakeluinfrastruktuurin tukemiseen. Energiaviraston tavoitteena on avata ensimmäinen kilpailutus 14.10.2024. Energiavirasto järjestää infotilaisuuden tarjouskilpailuun osallistujille. Valtioneuvoston asetuksen (TEM/2024/99) mukaisesti tukea myönnetään seuraavissa raskaita hyötyajoneuvoja palvelevissa ryhmissä. Ryhmä 1: Ydintieverkolle sijoittuvat raskaiden hyötyajoneuvojen latauskenttien investointihankkeet Ryhmä 2: Ydintieverkon ulkopuoliselle kattavalle tieverkolle sijoittuvat raskaiden hyötyajoneuvojen…
-
Oletko vaihtamassa öljylämmityksen fossiilittomaan vaihtoehtoon? Vielä vuosi aikaa toteuttaa remontti ELY-keskuksen avustuksella
ELY-keskus myöntää edelleen omakoti- ja paritalojen omistajille avustuksia öljylämmityksestä luopumiseen. Avustusta on myönnetty vuodesta 2020 lähtien yli 28 000 kotitaloudelle, ja tukea riittää vielä tuhansille. Viimeistenkin remonttien on oltava kokonaan valmiita elokuun 2025 loppuun mennessä, joten hankkeen suunnittelu ja avustuksen hakeminen kannattaa käynnistää jo nyt, jos haluaa varmistua avustuksen saamisesta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myöntää…
-
Ilmastopaneelin raportti: Jakeluvelvoitteen kasvattaminen ja sähköistymisen vauhdittaminen puolittavat liikenteen päästöt
Suomen ilmastopaneeli on julkaissut arvion nykyisen hallituksen liikenteen päästövähennystoimista suhteessa ilmastotavoitteisiin. Merkittävimmät haasteet liittyvät jakeluvelvoitteen muutoksiin. Tavoitteet on mahdollista saavuttaa kasvattamalla uusiutuvien polttoaineiden osuuksia riittävän suuriksi fossiilisten liikennepolttoaineiden joukossa ja vauhdittamalla liikenteen sähköistymistä. Liikennepäästöjen vähentäminen taakanjakosektorin päästötavoitteiden varmistamiseksi on myös taloudellisesti kannattavaa. Ilmastopaneelin tuore raportti Tieliikenteen päästövähennystoimet ja niiden vaikutukset tarkastelee tieliikenteen päästövähennystoimien kasvihuonekaasupäästö- ja…
-
Sähköllä tuotetun kaukolämmön osuus tuplaantuu Toppilan voimalaitoksen uuden sähkökattilan myötä
Oulun Energia on tehnyt päätöksen rakentaa 60 MW:n sähkökattila Toppilan voimalaitosalueelle. Hankkeen kokonaiskustannus on 9 miljoonaa euroa. Sähkökattilan rakennustyöt aloitetaan loppukesästä 2024 ja arvioitu valmistumisaikataulu on alkusyksystä 2025. Investoinnin avulla Oulun Energia etenee kohti tavoitettaan olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Toppilaan sijoittuva sähkökattila on Oulun Energian toinen päästöttömällä sähköllä kaukolämpöä tuottava laitos. Ensimmäinen 40 MW:n…
-
Merus Power toimittaa STATCOM-kompensaattoreita vihreän teräksen tuotantoon, Saudi-Arabiaan ja Viroon
Merus Power Oyj toimittaa kompensaattorit vihreän teräksen tuotantoon, kaksi STATCOM-kompensaattoria ja ohjausjärjestelmän GRK:lle tukemaan Viron raideliikenteen sähkönlaatua. Kompensaattorien tehtävänä on varmentaa sähkönlaatu junarataa syöttävillä sähköasemilla. Lisäksi Merus Power toimittaa STATCOM-kompensaattorin tukemaan Saudi-Arabiassa sijaitsevan ilmeniittisulaton valokaariuunin toimintaa. Merus Power terästeollisuuden murroksessa – toimittaa kompensaattorit vihreän teräksen tuotantoon Merus Power on saanut merkittävän kompensaattoritilauksen yhdeltä metalliteollisuuden johtavalta tuotantolaitosten järjestelmätoimittajalta. Kompensaattorien…
-
Meriaura Groupin toimitusjohtaja vaihtuu
Meriaura Groupin toimitusjohtaja Kirsi Suopelto on irtisanoutunut tehtävästään siirtyessään uuden työnantajan palvelukseen. Suopelto jatkaa Meriaura Groupin toimitusjohtajana 30.9.2024 saakka. Yhtiön hallitus on nimittänyt nykyisen hallituksen puheenjohtajan, merenkulkuneuvos Jussi Mälkiän toimitusjohtajaksi 1.10.2024 alkaen. Hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja Antti Vehviläinen siirtyy Meriaura Groupin hallituksen puheenjohtajaksi 1.10.2024. ”Kiitämme Kirsiä työstä Meriaura Groupin integraatioprosessin läpiviennissä ja toivotamme menestystä uusiin…
-
Aurinkosähköhankkeille avattu uusi rahoitushaku EU:n uusiutuvan energian rahoitusmekanismin kautta
Luxemburg rahoittaa jälleen muissa EU:n jäsenvaltioissa toteutettavia uusiutuvan energian hankkeita. Rahoitusta on haettavissa yhteensä 52,4 miljoonaa euroa ja se tapahtuu EU:n uusiutuvan energian rahoitusmekanismin (RENEWFM) kautta. Suomi osallistuu tälläkin kertaa rahoitusmekanismiin tarjoamalla haettavaksi rahoitusta enintään 400 megawatille (MWp) aurinkosähköä. Suomalaisten aurinkosähköhankkeiden lisäksi rahoituksesta kilpailevat Virossa rakennettavat maatuulivoimahankkeet. Tuettavat hankkeet valitaan kilpailutuksen kautta, jonka hoitaa Euroopan…
-
Suomen Tuulivoimayhdistys on nyt Suomen uusiutuvat
Aurinkovoimatuotannon kasvu etenee Suomessa nopeasti ja kasvaakseen kestävästi ala tarvitsee ennustettavan ja vakaan toimintaympäristön. Kotimaisen aurinkovoiman edunvalvonta eriytyy ja vahvistuu, sillä tästä eteenpäin aurinkovoiman edunvalvontaa tehdään kahden yhdistyksen voimin. Suomen Aurinkoenergiayhdistys ry (SARY) keskittää toimintansa jatkossakin kiinteistö- ja tonttikohtaiseen aurinkovoiman tuotantoon kokoluokkaan katsomatta, ja Suomen uusiutuvat ry edistää teollisen tuulivoiman lisäksi teollisen kokoluokan aurinkovoiman käyttöä…
-
Merus Powerille lähes 20 miljoonan euron sähkövarastotilaus Alpiqilta
Sveitsiläinen Alpiq on tilannut Merus Powerilta Valkeakoskelle rakennettavan 30 MW/36 MWh:n sähkövaraston liitettäväksi Fingridin verkkoon. Merus Power on tehnyt hankekehitystyön ja vastaa sähkövaraston kokonaistoimituksesta. Sähkövaraston ohella osapuolet ovat tehneet sopimuksen huolto- ja operointipalveluista. Sähkövaraston toimitus ja käyttöönotto ajoittuu kesälle 2025. Investointi on suuruudeltaan vajaa 20 miljoonaa euroa ja se sisältää option Merus Powerin kaupankäyntipalvelun käytöstä…
-
Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti nousi 1 000 megawattiin
Vuoden 2023 lopussa Suomessa oli asennettua aurinkosähkökapasiteettia noin 1000 megawattia, josta suurin osa oli pientuotantoa. Vuoden aikana kokonaiskapasiteetti kasvoi yli 300 megawattia. Energiaviraston alustavien tietojen mukaan vuoden 2023 lopussa Suomessa oli asennettua aurinkosähkökapasiteettia noin 1 000 megawattia, josta pientuotantoa oli 936 megawattia ja teollisen kokoluokan laitosten kapasiteettia 50 megawattia. Verkkoon kytkemätöntä kapasiteettia oli noin 23…
-
EIR ja kahdeksan kumppanuuspankkia tarjoavat miljardin euron lainaohjelman suomalaisten pk-yritysten ja asunto-osakeyhtiöiden kestäviin investointeihin
Euroopan investointirahasto (EIR) on solminut sopimukset kahdeksan suomalaisen pankin ja rahalaitoksen kanssa, joiden tarkoituksena on tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä (pk-yrityksiä), pieniä mid-cap-yrityksiä ja asunto-osakeyhtiöitä. Sopimukset mahdollistavat noin miljardin euron lainarahoituksen hankkeille, jotka edistävät Suomen ilmastotavoitteita ja ympäristökestävyyttä. Takausten myötä kumppanuuspankit voivat tarjota parempia rahoitusehtoja, kuten alhaisempia korkoja. Käytössä olevien EIR-takausten ansiosta pankit voivat lisäksi…
-
Seitsemälle aurinkopuistohankkeelle Luxemburgin rahoittamaa tukea yhteensä 27,5 miljoonaa euroa
Seitsemälle aurinkopuistohankkeelle Suomessa on myönnetty yhteensä 27,5 miljoonaa euroa EU:n uusiutuvan energian rahoitusmekanismin (RENEWFM) kautta. Mekanismissa Suomeen rakennetaan aurinkovoimaa Luxemburgin rahoittamana. Järjestely vahvistaa ja monipuolistaa uusiutuvan energian tuotantoa Suomessa samalla, kun se edistää uusiutuvan energian kansallisten tavoitteiden saavuttamista Luxemburgissa. Tuettavat hankkeet valittiin Euroopan ilmasto-, infrastruktuuri- ja ympäristöasioiden toimeenpanovirasto CINEA:n järjestämässä kilpailutuksessa. Kuuden hankkeen rahoitussopimukset allekirjoitettiin…
-
Rakennuskannan perusparannussuunnitelman laatiminen käynnistyy
Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) tuli voimaan 28.5.2024. Ympäristöministeriö on aloittanut direktiivin toimeenpanon kansalliseen lainsäädäntöön. Ensimmäisenä hankkeena käynnistyy rakennusten perusparannussuunnitelman laatiminen. ”Haluamme tehdä rakennusten energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanotyötä tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on yhdessä löytää joustavat ja kustannustehokkaat keinot direktiivin kotimaiseen toimeenpanoon”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen. Perusparannussuunnitelmassa esitetään toimet, joilla rakennuskannasta tehdään päästötön vuoteen 2050…
-
Turku Energian ja TSE:n tuottama kaukolämpö tuotettiin yhtenä viikonloppuna pääosin sähköisellä tuotannolla
Kaukolämmön tuotannossa otettiin Turun seudulla viikonloppuna historiallinen askel, kun lähes koko Turku Energian myymä kaukolämpö tuotettiin sähköisellä tuotannolla. Kaukolämpö tuotettiin viikonloppuna pääosin Kakolan lämpöpumpuilla, Naantalin voimalaitoksella sijaitsevalla sähkökattilalla, Naantalin kaukolämpöakulla ja Turun kaukolämpöakulla. Yhteensä kaukolämmön tuotanto oli 6 200 MWh viikonlopun aikana. Tulevaisuudessa ei-polttavaan teknologiaan perustuva kaukolämmön tuotanto tulee kasvamaan muun muassa Turku Energian sekä…
-
Solnet Group tarjoaa aurinkovoimaloiden virtuaalivoimalaitospalvelun yrityksille
Solnet Group julkaisee ensimmäisenä reservimarkkinoille aurinkovoimaloiden virtuaalivoimalaitospalvelun yrityksille. Solnet Managerin avulla kaikki voittavat: sähköverkon käyttö tasapainottuu ja asiakas saa lisätuloja osallistumalla sähköverkon ylläpitoon. Solnet Manager on merkittävä askel kohti kestävämpää ja älykkäämpää sähköverkkoa, joka hyödyttää sekä yrityksiä että yhteiskuntaa kokonaisuutena. Solnet Groupin kehittämä uusi palvelu Solnet Manager mahdollistaa yrityksien aurinkovoimaloiden ja energiavarastojen liittymisen virtuaalisten voimalaitosten…
-
Sallila Energia ottaa käyttöönsä Merus Powerin kaupankäyntipalvelun sähkövarastolleen
Merus Power ja Sallila Energia ovat tehneet sopimuksen kaupankäyntipalveluista Sallila Energian 1,7 MW sähkövarastolle. Sallila Energian sähkövarasto tulee ylläpitämään verkon taajuustasapainoa sekä hyödyntämään sähkön markkinahinnan vaihteluita. “Haluamme olla eturintamassa energiamurroksen haasteiden ratkomisessa. Sähkövarastomme tuo joustavaa kapasiteettia aina sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan; taajuuden tasapainotukseen tai sähkön tukkuhintojen eroja tasaamaan. Olemme selvittäneet alustamahdollisuuksia ja luotamme Merus…