Vuosi 2020 piti sisällään mm. älykkäät ohjausjärjestelmät takaavat energiatehokkuuden kasvun ja päästöjen vähentymisen asumismukavuuden kärsimättä, valtiolta suuri panostus tukien muodossa päästövähennyksiin asumisessa ja energiantuotannossa, hukkalämpöjen hyödyntäminen kaukolämpöverkoissa yleistyi, korona-vuosi ei hidastanut energia-alan yritysjärjestelyitä, kiinteistöjen hyödyntäminen kulutusjoustona vähentää varavoiman tarvetta ja hiilidioksidipäästöjä Suomessa, biokaasun jakeluverkko laajeni ja biokaasun käyttö joukko- ja raskaan liikenteen kalustossa lisääntyi.
Lähienergialiiton vaikuttamistoiminta otti vauhdikkaan digiloikan Zoom- ja Teams-alustoille
Vuoden aikana Lähienergialiitto osallistui lakimuutosten valmisteluun useissa työryhmissä. Vuosi alkoi työ- ja elinkeinoministeriön mittausasioiden taustaryhmällä. Syksyllä olimme mukana työ- ja elinkeinoministeriön energia-alan sektori-integraatiotyöryhmän työssä sekä Energiaviraston Älyverkkoforumille perustetussa sähkön jakelumaksujen harmonisoinnin alatyöryhmässä.
Lähienergialiiton vuosikokousten yhteydessä järjestettiin kaksi webinaaria. Keväällä aiheena oli Energiaveroja ja ilmastoelvytystä. Keskustelekassa olivat VM:n lainsäädäntöneuvos Leo Parkkonen, Greenpeacen ilmastopoliittinen asiantuntija Kaisa Kosonen, Nordic Development Fundista Program Manager Aleksi Lumijärvi ja johtava asiantuntija Saara Tamminen Sitrasta. Webinaarin puheenjohtajana toimi Tapio Tuomi. Webinaarissa keskusteltiin kolmesta aiheesta:
- Suomen energiaverotuksen periaatteet ja keskustelua Marinin hallitusohjelmassa mainituista energiaverotuksen muutoksista.
- Helsinki periaatteet ja niiden rooli koronaelvytyksessä. Tällä hetkellä 52 maata on sitoutunut ns. Helsinki periaatteiden noudattamiseen valtion talouden valjastamisesta ilmastonmuutoksen hillintään.
- Puhtaan energian investointeja on saatava nopeutettua. Miten auttaa tässä tilanteessa pääomamarkkinoita, jotka aktiivisesti etsivät polkuja pois fossiilisista kohti puhtaampia sijoituskohteita.
- Keskustelijoiden loppuyhteenvedoissa nousi esiin tarve pitkäjänteisyyteen. Hiilen hinnoittelun lisäksi keskustelijat edellyttivät myös muita toimia sekä rakenteellisia muutoksia.
Syksyllä aiheena oli Mistä energian sektori-integraatiossa on kysymys? -webinaarissa (katso tallenne YouTubessa). Webinaarissa pureuduttiin energian sektori-integraation mielenkiintoiseen ytimeen ja miten Suomi siihen on valmistautunut.
Lähienergialiiton syyskokous valitsi Kristian Savelan jatkamaan Lähienergialiiton puheenjohtajana ja Jari Varjotielle luovutettiin Lähienergia-pöytäviiri.
Ilmastopolitiikan vaikuttamisfoorumit keskustelivat oikeudenmukaisen siirtymän rakennuspalikoista – jaettu visio avainasemassa. Kestävän kehityksen toimikunta, talousneuvosto ja ilmastopolitiikan pyöreä pöytä kokoontuivat torstaina keskustelemaan oikeudenmukaisesta siirtymästä hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Alustuksessaan Aalto-yliopiston professori Minna Halme kuvasi Lähienergialiiton toimintaa seuraavasti “Tässä on yksi myönteinen esimerkki, jota voidaan tarkastella viime vuosilta: Lähienergialiitto, joka yhdisti energia-alueella hajanaiset aurinko, tuulivoima ja energiatehokkuuden innovaattorit. Ja joka perustamisensa jälkeen – vuodesta 2013 lähtien – on pystynyt paljon vaikuttamaan siihen millainen neuvotteluvoima näillä uusilla, alalle tulijoilla on.”
Keväällä Lähienergialiitto oli mukana Bioenergia ry:n, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n, Suomen Kaasuyhdistys ry:n ja Suomen Kiertovoima ry:n yhdessä laatimassa julkilausumassa Kotimaisen biokaasun 2030 tavoitteeksi 4 TWh.
Energiayhteisöt lisättiin lainsäädäntöön vuoden 2020 lopulla
Valtioneuvosto hyväksyi 20.12.2020 muutoksia valtioneuvoston asetukseen sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksesta. Asunto-osakeyhtiöt ja sen osakkaat pääsevät mukaan sähkön pientuotantoon muodostamalla energiayhteisön. Pitkään toivottu ja odotettu “tunnin sisäinen netotus” toteutuu, jolloin pientuotannon arvon voi hyödyntää täysin.
Vuonna 2030 17% tuulivoimasta ja 21% aurinkovoimasta uskotaan olevan energiayhteisöjen tuottamaa, ja vuonna 2050 45% kaikesta EU:n tuottamasta sähköstä voi olla peräisin energiayhteisöjen voimaloista. Näistä asetelmista Joonas Söderholm lähti tutkimaan, osana Flexens Oy Ab:n hallinnoimaa Smart Energy Åland -projektia, kuinka energiayhteisöjä voitaisiin kehittää Suomeen ja Ahvenanmaalle, käyttäen Kökarin saarta esimerkkinä. Kirjoitus pohjautuu hänen pro gradu -työhön. Energiayhteisöjen kehittäminen vaatii tukea ja tarjoaa mahdollisuuksia useille toimijoille.
Älykkäät ohjausjärjestelmät takaavat energiatehokkuuden kasvun ja päästöjen vähentymisen asumismukavuuden kärsimättä
Taloyhtiöissä miljardien eurojen liiketoimintamahdollisuudet ilmastoviisaille palveluille 2020-luvulla. Taloyhtiöiden kiinnostus rakennusten ilmastovaikutusten vähentämiseen on kasvussa. Selvitys tarjoaa palveluja tuottaville yrityksille vinkkejä yleisimpien kompastuskivien ylittämiseen palvelujen markkinoinnissa taloyhtiöille. Esimerkiksi isännöintiyritykset, huoltoyritykset, energiayritykset ja korjausrakentajat ovat hyvässä asemassa tarjoamaan uusia palveluita taloyhtiöille sekä olemaan osana niiden tuottamista. Yli puolella suomalaisista kerrostaloasukkaista on ollut ongelmia lämmityksen kanssa, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Kerrostalojen lämmityksen haaste on erityisesti epätasapaino: osassa asunnoista voi olla liian kylmä samalla, kun osassa on liian kuuma. Tasaisella lämmityksellä on suuri vaikutus asumisen ja kotona työskentelemisen mukavuuteen, minkä lisäksi epätasainen lämpö lisää huomattavasti asumisen energiankulutusta.
Älyllä eroon lämmitysongelmista? Vanha talo, moderni ratkaisu. Vuosien korjauskierteen jälkeen 40-luvun kerrostaloon löytyi moderni ratkaisu. Helsingin Meilahdessa sijaitsevassa kerrostalossa on käynnissä erilainen lämmityskausi. Yhtiöön on hiljattain asennettu Wattinen-älylämmityspalvelu, jonka toivotaan vihdoin ratkaisevan vuosikymmenten lämmitysongelmat.
Alustaratkaisu talotekniikan hallintaan – Seinäjoen Kaupunki ja Talotohtori. Seinäjoen Kaupungin Kaupunkiympäristön toimialan toimitiloissa on viime aikoina tehty uusia linjauksia modernin teknologian hyödyntämisestä kiinteistöjen kustannus- ja energiatehokkuuden parantamiseen sekä sisäilmaolosuhteista huolehtimiseen.
Hukkalämpöjen hyödyntäminen kaukolämpöverkoissa jatkoi kasvuaan
Palvelinkeskuksen hukkalämpöä Vantaan energian lämpöverkkoon. Ficolo investoi 50 miljoonaa euroa Suomen ensimmäiseen hiilineutraaliin datakeskukseen, ja alkaa myydä Vantaan Energialle pilvipalvelukeskuksensa hukkalämpöä.
S-market tuottaa lämpöä Oulun energian kaukolämpöverkkoon Kaukovainiolla. Oulussa tehdään edistyksellistä työtä vähähiilisyystavoitteiden toteuttamiseksi. Kaukovainion kaupunginosassa toteutettiin maaliskuussa kaupan ylijäämäenergiaa kaukolämpöverkossa hyödyntävä ratkaisu. Vastaavaa ei ole aiemmin toteutettu Suomessa.
LUMI-supertietokoneen hukkalämmöllä tuotetaan 20 prosenttia Kajaanin kaukolämmöstä: CSC ja Loiste Lämpö allekirjoittivat sopimuksen. Renforsin Rantaan LUMI-supertietokoneelle rakennettavan datakeskuksen hukkalämmön osuus kajaanilaisesta kaukolämmöstä tulee olemaan noin 20 prosenttia ja sillä pienennetään koko kaupungin hiilijalanjälkeä.
Lämpöpumppujen suosio jatkuu vuodesta toiseen
Lämpöpumppuvuosi 2020 alkoi hyvin. Kasvua vuoden 2019 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna oli 13%. Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n tilastojen mukaan suurimmat 60% kasvuluvut saavutettiin ilma-vesi lämpöpumpuilla. Ilahduttavaa oli myös maalämpöpumppujen myynnin kasvun jatkuminen. 27% kasvu näkyi erityisesti isoissa kohteissa. Moni kerrostalon tai muun ison kiinteistön kaukolämpö- tai öljylämmitys on saanut väistyä lämpöpumppujen tieltä. Myös ilmalämpöpumppujen myynti lisääntyi 8% huolimatta viime vuoden kovista kasvuluvuista. Pientalojen rakentamismäärän tasaantuminen näkyi poistoilmalämpöpumppujen määrän pysymisenä ennallaan.
Karjasillalle ainutlaatuinen ja energiatehokas alue-energiajärjestelmä ensimmäisenä Suomessa. Oulun Energia Oyja Hartela Oy ovat allekirjoittaneet hankesopimuksen Oulun Karjasillan alueen alue-energiajärjestelmästä, joka tuottaa lämpö- ja viilennysenergiaa alueen asukkaiden käyttöön. Hanke vastaa Oulun kaupungin asettamiin ilmastostrategian tavoitteisiin.
Vantaan Energian geotermisen lämpölaitoksen rakentaminen käynnistyi. Vantaan Energian geotermisen lämpölaitoksen rakentaminen Vantaan Varistoon käynnistyi syyskuun alussa. Lämpölaitos on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2020 lopussa. Sen rakentamisesta vastaa Quantitative Heat Oy. Hanke on yksi Vantaan Energian kivihiilestä luopumisen mahdollistajista jo vuonna 2022.
Asumisen CO2-päästöjen vähentämiselle löytyy asukkaiden tuki ja vähennystoimenpiteitä tehtiin energiatuotannossa. Liikenteen päästövähennystoimenpiteiden suunnittelu valmistui
Kyselytutkimus: Kahdeksan kymmenestä kerrostaloasukkaasta haluaa pienentää asumisensa ilmastopäästöjä. Suomalaiset kerrostaloasukkaat ovat erittäin halukkaita pienentämään asumisestaan aiheutuvia ilmastopäästöjä ja kustannuksia, selviää tuoreesta kyselystä. Helpoin tapa säästää energiaa ja pienentää päästöjä on laskea lämpötilaa silloin, kun koti on tyhjillään.
Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) on sulkenut 1.7.2020 lopullisesti Naantalin voimalaitoksen kaksi vanhinta kivihiilikäyttöistä yksikköään, vuonna 1960 valmistuneen ykkösyksikön ja vuonna 1964 valmistuneen kakkosyksikön. Laitosten sulkeminen on merkittävä askel TSE:n matkalla kohti kivihiiletöntä energiantuotantoa. TSE:n tavoitteena on luopua kivihiilestä energiantuotannossaan vuoteen 2025 mennessä, ja se on tehnyt viime vuosina merkittäviä investointeja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Vantaan Energia ottaa jälleen harppauksen ilmastotavoitteissaan ja luopuu fossiilisista polttoaineista vuonna 2026. Ripeän aikataulun mahdollistavat jätteiden käsittelystä syntyvän energian hyödyntäminen, lämmön kausivarastointi sekä geotermisen maalämmön ja aurinkoenergian käyttö. Tekoälyn avulla kohti fossiilitonta energiantuotantoa. Jo hankkeen ensimmäisessä vaiheessa onnistuttiin vähentämään Martinlaakson voimalaitoksen hiilidioksidipäästöjä yli 3 000 tonnia vuodessa dataa, analytiikkaa ja tekoälyä hyödyntämällä. Turpeen käyttö energiantuotannossa loppuu Vantaalla vuonna 2021. Martinlaakson biovoimalan turpeen käyttö jää ensi vuonna historiaan, kun palamisen ja korroosion hallintaan kehitetty järjestelmä otetaan käyttöön.
Liikenteen päästöt puoleen 2030 mennessä – tarvitaan laaja keinovalikoima. Liikenne- ja viestintäministeriön johtama fossiilittoman liikenteen työryhmä on antanut suosituksensa siitä, miten kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan puolittaa vuoteen 2030 mennessä ja pudottaa nollaan vuoteen 2045 mennessä. Uutta tietoa liikenteen päästöjä vähentävien toimien vaikuttavuudesta. Liikenne- ja viestintäministeriön tilaamat vaikutustenarvioinnit liikenteen päästövähennyskeinojen tehokkuudesta ja kustannuksista valtiolle valmistuivat. Vaikutustenarvioinnin tavoitteena on ollut saada tietoa siitä, miten päästöjä voidaan vähentää konkreettisilla toimilla kustannustehokkaasti sekä sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisella tavalla.
Korona-vuosi ei hidastanut energia-alan yritysjärjestelyitä
Uusi valtakunnallinen sähkönmyyntiyhtiö Oomi Energia aloitti huhtikuussa. Asiakaskokemukseen ja vetovoimaisiin hintoihin satsaavan Oomi Energian voimavarana ovat sen yhdentoista perustajayrityksen mukanaan tuoma vankka kokemus niin energia-alasta kuin asiakkaiden arjesta kautta Suomen. 1.4.2020 toimintansa aloittava uusi yritys on alallaan yksi Suomen suurimmista.
Lumme Energia ostaa satakuntalaisen Vatajankosken Sähkön sähkönmyyntiliiketoiminnan. Kauppa laajentaa entisestään Lumme Energian valtakunnallista palveluverkostoa ja sen asiakasmäärä kasvaa kymmenellä prosentilla. Lumme Energia vahvistaa Solarigon kasvua. Lumme Energia Oy uskoo vahvasti Suomen johtavan aurinkovoimaloiden rakennuttajan ja aurinkosähkön tuottajan Solarigo Systems Oy:n tulevaisuuden näkymiin. Lumme Energia ja EnerKey yhteistyöhön – tehokkaita työkaluja vastuulliseen energianhallintaan Energiajohtajapalvelussa.
Gasumin liikenteen ja teollisuuden kaasuratkaisujen tarjonta laajenee yrityskaupalla. Pohjoismainen energiayhtiö Gasum on saanut päätökseen yrityskaupan, jolla se osti Linde AG:n LNG- ja biokaasuliiketoiminnot Ruotsissa ja Norjassa sekä Nauticorin Marine Bunkering ‑liiketoiminnon Saksassa.
ESEn aurinkoliiketoiminta on 1.1.2020 alkaen Huippuenergia. Huippuenergian tuotepaketti rakentuu energianhallintajärjestelmä-Foremican ominaisuuksien ympärille. Foremica tarjoaa ratkaisuja niin sähköiseen liikenteeseen, uusiutuvaan energiaan kuin sähkön tai kaukolämmön kulutuksenjoustoon.
Suomalainen konsortio on solminut sopimuksen Fortumin Järvenpää-Tuusula-alueen kaukolämpöliiketoiminnan ostosta. Konsortioon kuuluvat Vantaan Energia, Infranode ja Keva.
KPY:n tytäryhtiö Voimatel Oy on siirtynyt yrityskaupalla kasvuyritys OptiWatti Oy:n pääomistajaksi. OptiWatin patentoitu teknologia mahdollistaa älykkäät energiasäästön ratkaisut ja siten hiilidioksidipäästöjen vähennyksen. Kauppa nopeuttaa Voimatelin strategista uudistumista energiahallinnan kokonaisvaltaiseksi asiantuntijaksi.
Valtiolta suuri panostus tukien muodossa päästövähennyksiin asumisessa ja energiantuotannossa
Asuinrakennusten energia-avustusta on tarjolla vuosille 2020-2022. Avustuksia myönnetään asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin, yhteensä 20 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja 40 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2021–2022.
Öljylämmityksen vaihtamiseen tarkoitetulla avustuksella suuri kysyntä – hakemuksia tullut reilussa viikossa yli 1 000 kotitaloudelta. Öljylämmitteisten pientalojen omistajat ovat halukkaita vaihtamaan lämmitysjärjestelmänsä kestävämpiin ratkaisuihin. Syyskuun alusta lähtien tarjottua avustusta öljylämmityksen vaihtamiseen on hakenut jo 1 028 omakotitalon tai paritalon omistajaa. Avustusta myönnetään 4 000 euroa, kun öljylämmityksestä siirrytään kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun, ja 2 500 euroa, kun siirrytään muihin lämmitysjärjestelmiin.
Kuntia avustetaan vaihtamaan pois öljylämmityksestä – valtio kuittaa jopa 25 prosenttia kustannuksista. Kunnille tarjotaan 5.10.2020 alkaen uutta avustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja lämmitysmuodon muuttamiseen kestävämmäksi niiden omistamissa kiinteistöissä. Yhteensä kuntien lämmitysremonttiavustukseen on varattu noin 15 miljoonaa euroa.
Työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt ensimmäiset päätökset kivihiilen energiakäytöstä luopumista nopeuttavien hankkeiden investointituesta. Kivihiilen energiakäyttöä korvaaville hankkeille 7,7 miljoonaa euroa – tukea muuhun kuin polttoon perustuville ratkaisuille kaukolämmöntuotannossa
EU:n Innovaatiorahaston pienten hankkeiden haku avattu. Euroopan komissio on avannut EU:n Innovaatiorahaston haun investointikustannuksiltaan (CAPEX) alle 7,5 miljoona euroa oleville hankkeille. Hausta rahoitetaan 100 miljoonalla eurolla innovatiivisia puhtaan teknologian käyttöönottoa edistäviä hankkeita.
Sähköautojen latausverkko Suomessa laajentuu nopeasti
Sähköautojen latausverkosto ja kaasun jakeluverkosto on laajentunut Suomessa nopeasti, vaikka katvealueitakin löytyy. Suomi on saavuttamassa ja osin on jo ylittänyt vuoden 2020 tavoitteensa sekä jakeluinfran laajentumisen että sähkö- ja kaasuautojen määrän osalta.
AutoParkki Norden Oy ja Parkkisähkö Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen sähköautojen latauspalveluista. Sopimus kattaa AutoParkin kaikki yli 100 pysäköintialuetta 21 paikkakunnalla. Toriparkki ja Turku Energia solmivat yhteistyösopimuksen sähköautojen latauspisteistä. Toriparkki ja Turku Energia ovat sopineet yhteistyöstä, jolla Turku Energia tuo Toriparkkiin ensivaiheessa 20 sähköautojen latauspistettä.
Lähienergialiiton toiminnanjohtaja ja tuore sähköautoilija Tapio Tuomi kertoo sähköauton hankinnasta Miten jouduimme yhden auton loukkuun? ja avautuu kokemuksista ja kommelluksista, jotka liittyvät lataamiseen ja joita on hyvä pohtia jo sähköauton hankinnan yhteydessä Sähköautojen latauksesta ja ihmisistä.
Tulevaisuuden sähköjärjestelmä tarvitsee joustavia resursseja, joista akut ovat hyvä esimerkki
Käynnissä oleva energiamurros vaatii kaikilta sähköjärjestelmän osilta lisää joustavuutta. Energian kysynnän ja tuotannon vaihdellessa tulevaisuudessa yhä enemmän energian varastoinnin merkitys jatkuvasti kasvaa oli sitten kysymys sähköstä tai lämmöstä. Akkujen yleistyessä myös niiden rooli lyhytaikaisessa varastoinnissa kasvaa.
Elenian ja Fortumin akusto varastoi sähköä katkojen varalle ja sähköjärjestelmän tasapainon ylläpitoon. Pilottiprojektissa Fortum ja Elenia rakensivat osana älykkään sähköverkon kehitystä sähkön varastointia varten akuston, joka palvelee sähköjärjestelmän tasapainon tarpeita ja auttaa sähkökatkossa pitämään sähköt asiakkailla pidempään päällä.
Tesvoltilta ratkaisu taloyhtiöiden tulevaisuuden haasteisiin. Sähkövaraston avulla taloyhtiö voi tallentaa oman paneeliston ylijäämäsähköä ja samalla nostaa asuntojen arvoa tarjoamalla sähköautojen latausmahdollisuuden. Sen lisäksi voidaan leikata kiinteistön kulutushuippuja – eli alentaa tehokkaasti kustannuksia. Pientaloon akun hankintaa harkitsevalle löytyy kirjoitus akkujen taloudellista kannattavuutta sähkön pientuotannon yhteydessä.
Tuulivoimakapasiteetin rakentaminen kiihtyi ja tapahtui markkinaehtoisesti
Suomeen suunnitteilla ennätysmäärä tuulivoimaa. Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) ylläpitämän tuulivoimahankelistan mukaan Suomeen on suunnitteilla ennätysmäärä uusia tuulivoimahankkeita. Hankelistan yli 18 000 MW, 3 400 tuulivoimalaa kattaisivat tuotannossa yli 71 prosenttia nykyisestä sähkönkulutuksesta. Tuulivoimavuosi 2019 oli tuulivoima-alalle merkittävä vuosi, sillä kaikki vuoden aikana valmistuneet tuulivoimalat rakennettiin markkinaehtoisesti, ilman valtion tukea. Suomeen valmistui reilun parin sadan megawatin edestä uutta tuulivoimaa viidelle eri paikkakunnalle. Vuosi nosti Suomen tuulivoimakartalle myös täysin uusia kuntia, kuten Kurikan ja Kannuksen kaupungit.
Tutkimushankkeen loppuraportti julkaistu: Infraääni ei selitä tuulivoimaan liitettyä oireilua. Osana valtioneuvoston yhteistä selvitys- ja tutkimustoimintaa toteutetussa hankkeessa selvitettiin, onko tuulivoimaloiden infraäänellä haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen. Tutkimukset kohdistettiin alueille, joilla asukkaiden tiedettiin yhdistäneen oireitaan tuulivoimaloiden infraääneen. Tutkimuksen toteuttivat monitieteellisenä yhteistyönä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Työterveyslaitos, Helsingin yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Puhtaan energian vienti tuo työtä ja työpaikkoja Suomeen
Parkkisähkö merkittävään rooliin sähköautojen latausteknologian kehitysprojektissa Englannissa. Parkkisähkön englantilainen tytäryhtiö Parking Energy UK Ltd on valittu teknologiatoimittajaksi ja latausoperaattoriksi helmikuussa 2020 alkavaan projektiin. Tässä neljän miljoonan euron (£3.4m) hankkeessa kehitetään langatonta latausteknologiaa ja testataan sen käyttöönottoa suurkaupunkien taksien sähköistämisessä.
Savosolar on allekirjoittanut yli 1,3 miljoonan euron sopimuksen ranskalaisen La Francaise de l’Energie (LFDE) -yhtiön tytäryrityksen kanssa aurinkolämpöjärjestelmän toimittamisesta Creutzwaldissa Ranskassa. Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta newHeatille Ranskaan. newHeat toimii kokonaisprojektin kehittäjänä ja suunnittelijana sekä tulee omistamaan järjestelmän ja myy sillä tuotettua lämpöä Narbonnen kaupungin kaukolämpöyhtiölle. Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen newHeatin kanssa aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Ponsiin, Ranskaan. Aurinkoa seuraaville telineille asennettu aurinkolämpöjärjestelmä Ponsin kaupungin kaukolämpöön arvoltaan noin 700 tuhatta euroa. Savosolar luovutti aurinkokaukolämpölaitoksen Saksan Ettenheimissä. Savosolar on luovuttanut 1 700 m² aurinkokeräinkentän ja 200 m³ lämpövaraston Fernwärme Ettenheim GmbH:lle.
Biokaasun jakeluverkko laajeni ja biokaasun käyttö joukko- ja raskaan liikenteen kalustossa lisääntyi
Gasum lisää kaasutankkauksen mahdollisuuksia Etelä-, Varsinais- ja Pohjois-Suomessa. Energiayhtiö Gasum rakentaa Järvenpään ensimmäisen kaasutankkausaseman Boogie-yritysalueelle. Uusi raskasta liikennettä palveleva asema Liedon Avantin yritys- ja teollisuusalueelle avautuva asema tarjoaa nesteytettyä maakaasua (LNG) ja nesteytettyä biokaasua (LBG) runkoliikenteen tarpeisiin. Gasumin Lappeenrannan toinen kaasutankkausasema valmistuu keväällä 2021. Etelä-Savon Energia laajentaa e-kaasuasemien tankkausverkostoaan. Etelä-Savon Energia Oy (ESE) alkaa rakentaa kolmatta e-kaasuasemaa Mikkelin Tuskuun Insinöörinkadulle.
Jäteyhtiö Jätekukko ja yrityksen jätekeräyksiä ajava Urbaser vahvistavat kiertotalouden periaatteita toiminnassaan tankkaamalla biokaasua jäteautoihin Kuopiossa. Maailman suurin pizzatalo Pizza Hut on ottanut käyttöönsä viisi biokaasulla kulkevaa kaasuautoa kotiinkuljetuksissaan Suomessa. Päätökseen vaikutti yhtiön halu vähentää ympäristölle aiheutuvaa kuormitusta sekä vahvasti kasvava kaasutankkausasemaverkosto. Posti siirtyy käyttämään biokaasua raskaassa liikenteessä – Kymmenen rekkaa käsittävä biokaasukalusto on Suomen suurin. Posti investoi biokaasua käyttäviin rekkoihin osana tavoitettaan kuljetustensa päästöjen selvästä vähentämisestä. Samalla syntyi Suomen tämän hetken suurin raskaan liikenteen kaasukäyttöinen kalusto.
Savon Kuljetus Oy ottaa loppuvuodesta käyttöönsä kymmenen biokaasukäyttöistä jakeluautoa. Aiemmin pääasiassa Savon alueella toiminut yritys voi uusien kaasuautojen voimin laajentaa toimintaansa pääkaupunkiseudulle.
Hämeenlinnan joukkoliikenteessä otetaan käyttöön kuusi biokaasulinja-autoa. Vekka Groupin biokaasulla kulkevat linja-autot liikenteeseen Hämeenlinnassa – vähentävät joukkoliikenteen vuosittaisia päästöjä lähes 500 tonnia. Linja-autot tukevat Hämeenlinnan kaupungin tavoitetta kestävän liikenteen ja vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön lisäämisestä.
Aurinkosähkön suosio isoissa järjestelmissä kasvoi vuoden aikana
Aurinkosähkön suosio jatkoi hurjaa kasvua – 2019 lopussa tehoa noin 198 MW, selviää Energiaviraston sähköverkkoyhtiöiltä keräämistä alustavista tiedoista. Vuodessa sähköverkkoon liitetyn aurinkosähkötuotannon kapasiteetti lisääntyi 77 megawatilla (64 %). Aurinkosähkön osuus sähkön pientuotannosta on noin 71 prosenttia.
Atrian Aurinko -energiakärkihanke pienentämään teollisuuden hiilijalanjälkeä. Suomen suurin 22 000 aurinkopaneelin energiakärkihanke on valmistunut Nurmoon. Oulun Energia asentaa OP Kiinteistösijoitus Oy:n hallinnoimiin kiinteistöihin miljoona kilowattituntia lisää aurinkoenergiaa tänä vuonna. Aurinkoenergia tuotetaan 12:ssa uudessa aurinkovoimalassa. Premium Pet Foodin aurinkovoimala valmistui Lietoon. Solarigon toimittama aurinkovoimala otettiin käyttöön Liedossa 31.8.2020. Voimala toteutettiin Premium Pet Foodin kiinteistön katolle Sopimus-ratkaisulla. Aurinkopaneeleita katolla on yhteensä 720 kpl ja voimalan koko on 241 kWp.
Aurinkosähkön yllättävät hyödyt. Aurinkosähkö ei ole pelkkää sähköä. Positiivisen mielikuvan takia aurinkosähkö on myös hyvä keino brändin rakentamiseen. Aurinkosähkön avulla on mahdollista esimerkiksi kasvattaa liikevaihtoa, parantaa omaa imagoa, tai syventää asiakasuskollisuutta. Lue mitä yllättävää hyötyä Särkänniemi, Paulig ja ravintola Faro ovat saaneet Solnetin aurinkosähkön avulla.
Biokaasun tuotantokapasiteetti kasvoi ja sille löytyi uusia käyttökohteita teollisuudessa
Oulun Energia panostaa voimakkaasti kiertotalouteen ja hiilineutraaliin energiantuotantoon. Ensimmäinen ja suuri askel kiertotalouteen on otettu, kun Ruskon jätteiden lajittelulaitos aloittaa täysimittaisen tuotantonsa lokakuun puolivälissä. Jätteiden lajittelusta saadaan laadukasta kierrätyspolttoainetta marraskuussa avattavaan Oulun Energian Laanilan biovoimalaitokseen. Lajitteluprosessissa erotellaan myös kierrätyskelpoisia materiaaleja, kuten muoveja, kuituja ja metalleja uudelleen hyödynnettäväksi.
Gasum avasi Suomen ensimmäisen nesteytettyä biokaasua tuottavan Turun biokaasulaitoksen. Turun biokaasulaitoksen avajaisia vietettiin 12.11.2020. Laitos on Suomen ensimmäinen biokaasulaitos, joka tuottaa nesteytettyä biokaasua liikenteen, teollisuuden ja meriliikenteen tarpeisiin. Gasum toimittaa biokaasua cleantech-yritys Forchemille. Energiayhtiö Gasum on solminut cleantech-yhtiö Forchem Oy:n kanssa sopimuksen nesteytetyn biokaasun (LBG) toimittamisesta Forchemin mäntyöljytislaamolle Raumalle. Yhtiö siirtyi käyttämään nesteytettyä maakaasua (LNG) viime vuonna 2019.
Puun pienpoltto tulee olemaan aina osa suomalaista kulttuuria
Lämmityskauden aikana Suomessa tuotetaan tulisijoilla 775 GWh energiaa, joka vastaa lähes yhden ydinvoimalan tuottamaa energiamäärää. Nyt keskitytään entistä enemmän siihen, kuinka puun pienpolton aiheuttamiin pienhiukkaspäästöihin vaikutetaan. Tutkimustulosten perusteella tulisijakannan uusimisella on merkittäviä vaikutuksia pienhiukkaspäästöihin. Nykypäivän energiatehokas tulisija säästää myös selvää rahaa sähkönkulutuksessa – etenkin yhdistettynä lämpöpumppuun.
Yhteisöllistä rakentamista Tuusulan Rykmentinpuistossa ja Masalan Ekoälykylässä
Asuntomessut käynnistyivät tulevaisuuden kyläkaupungissa Tuusulassa. Asuntomessujen juhlavuoden messutapahtuma Tuusulassa avasi porttinsa yleisölle maanantaina 3.8. Tuusulan Rykmentinpuisto lähti liikkeelle visiolla tulevaisuuden kyläkaupungista, jossa asumisen muodot voivat olla moninaiset ja yhteisöllisyys vahvistaa kaikkien viihtyvyyttä.
Asuntomessujen kodeista voi nauttia virtuaalisesti. Jos et elokuussa päässyt vierailemaan Rykmentinpuiston asuntomessualueella tai haluat tutustua kohteisiin tarkemmin, niin nyt siihen on mahdollisuus. Ensimmäistä kertaa Asuntomessujen historiassa voit nauttia messukohteista virtuaalisesti.
Masalan Ekoälykylän energiasopimus solmittu Kirkkonummella. Päästötön asuminen ja liikkuminen on lähienergian tuotannon avulla mahdollista. Masalan ekolälykylän hankeyhtiö Innodriver Oy on solminut esisopimuksen Suomen johtavan aurinkosähköpuistoja tuottavan Solarigo Systems Oy:n, energiayhtiö Lumme Energia Oy:n, lämpöenergian kausivarastoimiseen erikoistuneen Heliostorage Oy:n sekä energiajärjestelmiä toteuttavan Holda Energy Solutions Oy:n kanssa.
Kiinteistöjen hyödyntäminen kulutusjoustona vähentää varavoiman tarvetta ja hiilidioksidipäästöjä Suomessa
Flexible Europe voi olla koko EU:n kaipaama lippulaivahanke, jolla valtavat liiketoimintamahdollisuudet. Suomen viennille syntymässä uusi veturi. ”Koko EU tarvitsee tällaista joustavaa digitaalista energiaratkaisua, joka tukee siirtymistä uusiutuvaan energiaan ja samalla luo huikean kysynnän uusille teknologia- ja ohjelmistoratkaisuille”, kuvaa johtaja Veikka Pirhonen Siemens Osakeyhtiöstä.
Siemens toimittaa virtuaalivoimalaitospalvelun Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle. Kumppanuuden myötä SYK Oy:n kiinteistöt liitetään Siemensin virtuaalivoimalaitospalveluun, joka mahdollistaa SYK Oy:n osallistumisen kulutusjoustomarkkinoille. Siemens toimittaa virtuaalivoimalaitospalvelun Lidlille. Lidl Suomi on valinnut Siemens Osakeyhtiön teknologiakumppanikseen edistämään kestävää kehitystä. Kumppanuuden myötä 136 Lidlin myymälää Suomessa liitetään Siemensin virtuaalivoimalaitospalveluun, joka mahdollistaa Lidlin osallistumisen kulutusjoustomarkkinoille. Helsingin päärautatieasemasta voimalaitos – Siemensin virtuaalivoimalaitospalvelu liitti VR Groupin neljä kiinteistöä sähkömarkkinoihin. VR Groupin Helsingin päärautatieasema sekä Ilmalan varikko, Pieksämäen konepaja ja Oulun henkilöliikennehalli on liitetty kantaverkkoyhtiö Fingridin sähkön kulutusjoustomarkkinaan Siemensin virtuaalivoimalaitospalvelun kautta. Nämä neljä kiinteistöä toimivat sähkömarkkinoiden joustona, mistä kantaverkkoyhtiö maksaa korvausta.
Investoinnit synteettisten polttoaineiden valmistamiseksi siirtyivät suunnitteluvaiheeseen
St1 suunnittelee Inkooseen terminaalia uusiutuvien polttonesteiden jakelun kasvattamiseksi. St1:n tavoitteena on tehdä n. 40 miljoonan euron investointipäätös vuoden 2022 alkupuolella, jolloin terminaalin toiminta voisi alkaa vuoden 2023 alussa. Toteutuessaan terminaali avaa St1:lle uuden reitin esim. uusiutuvien lentopolttonesteiden toimittamiselle yhtiön Göteborgin jalostamolta Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Hankkeesta on käynnistetty ympäristövaikutusten arviointimenettely, jonka arvioidaan kestävän noin vuoden.
Vantaan Energia ja Wärtsilä aloittavat yhteistyön hiilineutraalin synteettisen biokaasun tuotantoprojektissa. Teknologiakonserni Wärtsilä ja energiayhtiö Vantaan Energia ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen konseptiselvityksestä, jossa tutkitaan Power-to-Gas -laitoksen kannattavuutta Vantaan Energian jätevoimalan yhteydessä.
Maailman ensimmäinen integroitu power-to-X-to-power -vetykaasuturbiinin esittelylaitos. Siemens on mukana neljän muun eurooppalaisen yhtiön ja neljän yliopiston HYFLEXPOWER-yhteisprojektissa, jossa toteutetaan maailman ensimmäinen teollisuuskokoluokan power-to-X-to-power -pilottivoimalaitos. Projektin tarkoituksena on osoittaa, että uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä voidaan varastoida vetyyn ja muuttaa se takaisin sähköksi, ja siten korvata jopa 100 prosenttia sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa käytetystä maakaasusta.
Lähienergialiiton jäsenyritysten nimitysuutiset
Solnetin Hollannin maajohtajaksi huippukyky Vattenfallilta. Stijn Strijbosch on nimitetty Solnetin Hollannin maajohtajaksi.
Enermix Oy varautuu kasvuun, uusi toimitusjohtaja aloittaa 1.10.2020. Enermix Oy varautuu kasvavaan kysyntään ja haluaa varmistaa asiakastarpeiden täyttämisen laadukkaasti jatkossakin. Enermixin toimitusjohtajana aloittaa 1.10.2020 DI Sami Vatanen. Nykyinen toimitusjohtaja Janne Heinonen siirtyy yhtiön sisällä teknologiajohtajaksi vahvistamaan tuotteiden ja palveluiden kehittämistä.
Parkkisähkö Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Kari Laine 9.11.2020. Laine on tehnyt pitkän uran sähköalan myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä.
Nivos-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Marko Ahl, joka aloittaa tehtävässä 11. tammikuuta 2021. Pitkäaikainen toimitusjohtaja Esa Muukka siirtyy helmikuun alussa ansaitusti eläkkeelle.
Jaakko Savolahti aloittaa Lumituulen toimitusjohtajana 1.1.2021. Savolahden ensimmäisiin tehtäviin kuuluu uuden strategian laatiminen yhdessä Lumituulen hallituksen kanssa, tavoitteena yrityksen toiminnan laajentaminen.
Lue myös
Yhteenveto edellisestä vuodesta 2019.
Yhteenveto seuraavasta vuodesta 2021.
Kirjoittaja
Tapio Tuomi
Suomen Lähienergialiitto ry
tapio(at)lahienergia.org